21.6.2012
16.6.2012
Huippupäivä!
Herätyskello soi ennen kahta ja aamupuurojen jälkeen oli lähtö. Reput oli pakattu edellisenä iltana.
Omassa repussani oli
aurinkorasvaa suoja 50
5 paria kemiallisia lämmittimiä,
6 energiapatukkaa,
200 g pähkinöitä,
termospullossa 7,5 dl urheilujuomaa ja
kahdessa muussa pullossa yhteensä noin litra vettä sekä
2 dl eväsmehu,
vessapaperia,
savetteja,
jäähakku ja
kännykkä.
Näistähän siis kannoin käyttämättömänä kaikki lämmittimet, 4 energiapatukkaa, 200 g pähkinöitä, jäätyneet juomavedet, eväsmehun ja vessapaperin.
Päällä oli kerrasto, windtopper-housu ja goretex-housu, lämmin fleece, kuoritakki, kolmet sukat (Juholta lainatut kengät oli kokoa 43), vaelluskengät, overbootsit, jääraudat, untuvatakki, buff, pipo ja windstopper-hanskat ja päällystukkaset. Ja kädessä sauvat. Näistä tunnin kävelyn jälkeen ainoastaan untuvatakki päätyi reppuun. Muita tosin ei enää laskeutuessa jaksanut poistaa päältään, kun oli väsy ja reppukin tuntui täydeltä.
Kolmelta noustiin lumikissan kyytiin kohti Pastukhovin kiviä 4 700 m. Lyhyt aikaikkuna huippusään suhteen ja Samulin sairastelu sai meidät keskittymään äärimmäisen tehokkaaseen ajankäyttöön. Klo 3.40 aloitettiin patikointi otsalamppujen valossa kirkkaan tähtitaivaan alla.
Oppaamme Anna veti reipasta tahtia ja Samuli tuli kakkosoppaan kanssa perässä. Anna sai kiinni reilut puolituntia ennen meitä huiputusyritykselle lähteneen venäläisporukan. Olimme kuulemma saavuttaneet satulan (5 300 m) nopeammin kuin mikään muu hänen ryhmänsä.
Oma akklimatisaatio oli sujunut erinomaisesti, eikä vauhti tuntunut mitenkään vauhdikkaalta. Hiski taas kertoi, että mentiin rajoilla. Kovasta kunnostaan huolimatta Hiski taas ei ollut täydessä tikissä ohuessa ilmassa. Monet luulee, että kova kunto edesauttaa merkittävästi akklimatisaatiota. Ei auta.
Satulalta matka jatkui jyrkkää nousua, jossa jäähakuillekin tuli käyttöä. Jäähakku vasemmassa ja sauva oikeassa kädessä kiivettiin kohti huippua. Anna laittoi lopussa minut polunavaajaksi, mikä tehosti omaa keskittymistä hapettomuudesta huolimatta. Jyrkänteen hapotuksen jälkeen lähdettiin vastentahtoisesti horjumaan loivaa rinnettä kohti huippua. Edellinen rinne oli vienyt voimat kaikilta, myös Kilin ja Mt Blancin valloittaneelta Robilta.
Huippu sitten tuli ja meni. Jotain kuvia otettiin, mutta sää oli kuulemma muuttumassa ja piti lähteä äkkiä alas. Aivot ei ehkä saaneet tarpeeksi happea, kun tosta ei muista kovinkaan paljoa. Halailtiin kaikkien kanssa ja ehkä katsottiin maisemia.
Huippu oli vasta puolimatkassa, kotiinkin piti vielä päästä. Ja se matka osoittautui todella pitkäksi. Matkalla kohtasimme Samulin, joka oli puolikuntoisena edennyt verkkaisesti aina 5 300 m asti! Siinä vaiheessa oli kuitenkin aika kääntyä takaisin. Lopulta yhden pintaan saavuimme takaisin tynnyreille. Ruoka ja juoma eivät olleet oikein maistuneet päivän aikana, eikä lounaskaan uponnut totuttuun tyyliin. Pienoinen myhäily Euroopan korkeimman huipun saavuttamisesta toimi vastapainona heikotukselle ja pahalle ololle.
Ajatuksia ja vertauksia vuorenvalloituksen ja elämän suhteesta on varmasti vielä tulossa, kun koko seikkailuun on saanut hieman etäisyyttä. Tässä vaiheessa iloitsen omasta onnistumisesta vuoren ja reissujärjestelyjen suhteen ja toivoisin olevani kotona mahdollisimman pian. Varapäiville piti jättää aikaa, joten kotona ollaan vasta keskiviikkona..
Oheinen kuva on otettu huipulta, aurinkorasvaa jo lähes riittävästi. :)
Omassa repussani oli
aurinkorasvaa suoja 50
5 paria kemiallisia lämmittimiä,
6 energiapatukkaa,
200 g pähkinöitä,
termospullossa 7,5 dl urheilujuomaa ja
kahdessa muussa pullossa yhteensä noin litra vettä sekä
2 dl eväsmehu,
vessapaperia,
savetteja,
jäähakku ja
kännykkä.
Näistähän siis kannoin käyttämättömänä kaikki lämmittimet, 4 energiapatukkaa, 200 g pähkinöitä, jäätyneet juomavedet, eväsmehun ja vessapaperin.
Päällä oli kerrasto, windtopper-housu ja goretex-housu, lämmin fleece, kuoritakki, kolmet sukat (Juholta lainatut kengät oli kokoa 43), vaelluskengät, overbootsit, jääraudat, untuvatakki, buff, pipo ja windstopper-hanskat ja päällystukkaset. Ja kädessä sauvat. Näistä tunnin kävelyn jälkeen ainoastaan untuvatakki päätyi reppuun. Muita tosin ei enää laskeutuessa jaksanut poistaa päältään, kun oli väsy ja reppukin tuntui täydeltä.
Kolmelta noustiin lumikissan kyytiin kohti Pastukhovin kiviä 4 700 m. Lyhyt aikaikkuna huippusään suhteen ja Samulin sairastelu sai meidät keskittymään äärimmäisen tehokkaaseen ajankäyttöön. Klo 3.40 aloitettiin patikointi otsalamppujen valossa kirkkaan tähtitaivaan alla.
Oppaamme Anna veti reipasta tahtia ja Samuli tuli kakkosoppaan kanssa perässä. Anna sai kiinni reilut puolituntia ennen meitä huiputusyritykselle lähteneen venäläisporukan. Olimme kuulemma saavuttaneet satulan (5 300 m) nopeammin kuin mikään muu hänen ryhmänsä.
Oma akklimatisaatio oli sujunut erinomaisesti, eikä vauhti tuntunut mitenkään vauhdikkaalta. Hiski taas kertoi, että mentiin rajoilla. Kovasta kunnostaan huolimatta Hiski taas ei ollut täydessä tikissä ohuessa ilmassa. Monet luulee, että kova kunto edesauttaa merkittävästi akklimatisaatiota. Ei auta.
Satulalta matka jatkui jyrkkää nousua, jossa jäähakuillekin tuli käyttöä. Jäähakku vasemmassa ja sauva oikeassa kädessä kiivettiin kohti huippua. Anna laittoi lopussa minut polunavaajaksi, mikä tehosti omaa keskittymistä hapettomuudesta huolimatta. Jyrkänteen hapotuksen jälkeen lähdettiin vastentahtoisesti horjumaan loivaa rinnettä kohti huippua. Edellinen rinne oli vienyt voimat kaikilta, myös Kilin ja Mt Blancin valloittaneelta Robilta.
Huippu sitten tuli ja meni. Jotain kuvia otettiin, mutta sää oli kuulemma muuttumassa ja piti lähteä äkkiä alas. Aivot ei ehkä saaneet tarpeeksi happea, kun tosta ei muista kovinkaan paljoa. Halailtiin kaikkien kanssa ja ehkä katsottiin maisemia.
Huippu oli vasta puolimatkassa, kotiinkin piti vielä päästä. Ja se matka osoittautui todella pitkäksi. Matkalla kohtasimme Samulin, joka oli puolikuntoisena edennyt verkkaisesti aina 5 300 m asti! Siinä vaiheessa oli kuitenkin aika kääntyä takaisin. Lopulta yhden pintaan saavuimme takaisin tynnyreille. Ruoka ja juoma eivät olleet oikein maistuneet päivän aikana, eikä lounaskaan uponnut totuttuun tyyliin. Pienoinen myhäily Euroopan korkeimman huipun saavuttamisesta toimi vastapainona heikotukselle ja pahalle ololle.
Ajatuksia ja vertauksia vuorenvalloituksen ja elämän suhteesta on varmasti vielä tulossa, kun koko seikkailuun on saanut hieman etäisyyttä. Tässä vaiheessa iloitsen omasta onnistumisesta vuoren ja reissujärjestelyjen suhteen ja toivoisin olevani kotona mahdollisimman pian. Varapäiville piti jättää aikaa, joten kotona ollaan vasta keskiviikkona..
Oheinen kuva on otettu huipulta, aurinkorasvaa jo lähes riittävästi. :)
Tynnyrielämää
Tiistaina muutettiin 3 900 m korkeudessa sijaitseville tynnyrimajoille. Majoittujat ovat Elbrukselle kiipeäviä turisteja tai seikkailijoita. Toiset käy useamman kerran päivässä ruokalassa ja toiset sulattelee kaasukeittimellä vettä seuraavan päivän haasteisiin. Itseäni tynnyrielämä, kaikessa likaisuudessaan ahdisti, mutta poikien kannustamana siihen sopeuduin.
Muuttopäivänä herkuteltiin oman kokin lounaalla ennen päivän akklimatisaatiotreeniä. Kivuttiin 4 500 metriin, vietettiin siellä muutama tovi ja palattiin takaisin. Illalla Samulin orastava heikko olo muuttui pahemmaksi. Kaikki olivat reissusta väsyneinä, myös ryhmämme neljäs jäsen, suoraan futiksen EM-katsomosta seuraan liittynyt walesilainen Rob.
Aurinko paistoi ja poltti vuorella pirullisen tehokkaasti, ja mm. suojakerroin 50 osoittautui tehottomaksi. Polttojälkiä tuli yllättäviin paikkoihin, kuten nenän ja korvien alareunoihin. Lumi heijastaa auringonvaloa tehokkaasti ja osaamaton ei levitä suojaa oikeisiin paikkoihin. Suurella osalla olikin naama täysin valkoisena aurinkorasvasta tasapainottamassa punaisia paikkoja.
Torstaina akklimatisaatio ulottui jo 5 000 metriin. Tai pari metriä sen alle jäätiin, mutta haastava päivä oli sekin. Tosin aamulla hanki oli vielä jäässä, jolloin kävely oli huomattavasti edellispäivän sohjoa helpompaa: jääraudat purivat ja eteneminen oli helpohkoa.
Perjantai oli synkkä päivä. Samuli sairasteli tuvassa ja aamiaispöydässä kuultiin, että suunnitellulle huippupäivälle on luvattu huonoa säätä. Muuten aurinko oli porottanut ahkerasti tyynessä kelissä, mutta ei enää.
Säätiedotus teki huippupäivän valinnan kuitenkin helpoksi, sillä seuraavina päivinä sää olisi vieläkin huonompi. Aamun tunteina piti olla muutaman tunnin kirkas ajanjakso...
Illalla yritettiin käydä nukkumaan ukkosen jyristessä ikkunan takana. Silloin tuntui siltä, että ei saada aikaiseksi edes yritystä.
Muuttopäivänä herkuteltiin oman kokin lounaalla ennen päivän akklimatisaatiotreeniä. Kivuttiin 4 500 metriin, vietettiin siellä muutama tovi ja palattiin takaisin. Illalla Samulin orastava heikko olo muuttui pahemmaksi. Kaikki olivat reissusta väsyneinä, myös ryhmämme neljäs jäsen, suoraan futiksen EM-katsomosta seuraan liittynyt walesilainen Rob.
Aurinko paistoi ja poltti vuorella pirullisen tehokkaasti, ja mm. suojakerroin 50 osoittautui tehottomaksi. Polttojälkiä tuli yllättäviin paikkoihin, kuten nenän ja korvien alareunoihin. Lumi heijastaa auringonvaloa tehokkaasti ja osaamaton ei levitä suojaa oikeisiin paikkoihin. Suurella osalla olikin naama täysin valkoisena aurinkorasvasta tasapainottamassa punaisia paikkoja.
Torstaina akklimatisaatio ulottui jo 5 000 metriin. Tai pari metriä sen alle jäätiin, mutta haastava päivä oli sekin. Tosin aamulla hanki oli vielä jäässä, jolloin kävely oli huomattavasti edellispäivän sohjoa helpompaa: jääraudat purivat ja eteneminen oli helpohkoa.
Perjantai oli synkkä päivä. Samuli sairasteli tuvassa ja aamiaispöydässä kuultiin, että suunnitellulle huippupäivälle on luvattu huonoa säätä. Muuten aurinko oli porottanut ahkerasti tyynessä kelissä, mutta ei enää.
Säätiedotus teki huippupäivän valinnan kuitenkin helpoksi, sillä seuraavina päivinä sää olisi vieläkin huonompi. Aamun tunteina piti olla muutaman tunnin kirkas ajanjakso...
Illalla yritettiin käydä nukkumaan ukkosen jyristessä ikkunan takana. Silloin tuntui siltä, että ei saada aikaiseksi edes yritystä.
12.6.2012
Kohti perusleiriä
Hissi jätti meidät eiliseen huippukorkeuteen 3 500 m ja siitä jatkettiin sohjossa pari tuntia ylöspäin.
Matkalla nähtiin tuleva asumus, jossa oheinen video on kuvattu. Huomenna muutetaan sinne ja sen jälkeen viestiyhteydet rajoittuvat Twitteriin ja tekstiviesteihin aina sunnuntaihin asti.
Tynnyreillä nukkuminen kertoo sitten akklimatisaatioharjoitusten onnistumisesta. Toistaiseksi ollaan aikataulussa. Pientä nenäverenvuotoa, huimausta ja puuskutusta ollaan havaittu, kun ollaan kehojamme herkkinä kuunneltu.
Oppaan mukaan ei ole mitään syytä huoleen ja sillä on seitsemän vuoden puhdas historia: pari paleltumaa on pahimmat haaverit sen opastamilla retkillä. Me ollaan näin ollen luottavaisina!
Jatkopäivien ohjelma:
Ke akklimatisaatiokävely 4 500 m, eka yö tynnyreillä
To akklimatisaatiokävely 5 000 m, teknistä treeniä jäärautojen, -hakkujen ja köysien kanssa.
Pe lepo, kevyt akklimatisaatio 4 300 m ja mahdollisesti tekniikkaa
La huippupäivä, aamukolmelta liikkeelle ja jos kaikki menee putkeen, huipulla puoleenpäivään mennessä ja tynnyreillä alkuiltapäivästä
Su paluu "sivistykseen", varapäivä huippuyritykseen
Tollasella suunnitelmalla jatketaan, monta muuttujaa pitää pelin mielenkiintoisena.
Kiitokset kotiväelle kannustuksesta - viestit piristää aina mieltä, kun aktiviteettien odottelu on hetkittäin puuduttavaa mukavasta seurasta huolimatta. Huomisesta lähtien tsemppiviestejä saa laittaa tekstiviestein!
11.6.2012
Eka huippu
Täyttävän aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Mt Chegetiä ja ensimmäistä akklimatisaatiokävelyä. Aurinko paistoi ja hieman säikähdettiin oppaan raskasta varustusta hotellin aulassa.
Päivän merkittävin tavoite oli sopeutua ohuempaan ilmanalaan, joten mentiin yläilmoihin hiihtohissillä. Ylhäälläkään ei tuullut, joten kaikki vaihtoivat t-paitavarustukseen.
Kivikkoja ja lumikinoksia kiivettiin 400 korkeusmetriä huipulle ja ihasteltiin sieltä maisemia eri suuntiin. Elbrus näyttäytyi komeasti kirkkaassa paisteessa. Reilun puolen tunnin jälkeen lähdettiin takaisin laaksoa kohti.
Ruoka maistuu hyvin, mutta toivottavasti illalliseksi saa jo jotain muuta kuin juustolettuja...
Huomenna akklimatisaatioharkoituksia Elbruksen rinteillä: korkeammalla ja raskaammassa varustuksessa.
Päivän merkittävin tavoite oli sopeutua ohuempaan ilmanalaan, joten mentiin yläilmoihin hiihtohissillä. Ylhäälläkään ei tuullut, joten kaikki vaihtoivat t-paitavarustukseen.
Kivikkoja ja lumikinoksia kiivettiin 400 korkeusmetriä huipulle ja ihasteltiin sieltä maisemia eri suuntiin. Elbrus näyttäytyi komeasti kirkkaassa paisteessa. Reilun puolen tunnin jälkeen lähdettiin takaisin laaksoa kohti.
Ruoka maistuu hyvin, mutta toivottavasti illalliseksi saa jo jotain muuta kuin juustolettuja...
Huomenna akklimatisaatioharkoituksia Elbruksen rinteillä: korkeammalla ja raskaammassa varustuksessa.
10.6.2012
Uudet lelut, uudet maisemat
Tänään saavuttiin Chegetiin ja ihasteltiin jo lumihuippuja matkalla. Siirtymiset sujuivat edelleen ongelmitta ja ilouutisena englantia sujuvasti puhuva oppaamme Anna kertoi ryhmään tulevan ainoastaan yhden henkilön lisäksemme!
Passia ei Moskovan kenttää lukuun ottamatta kyselty, eikä kilorajojen kanssa ollut ongelmia tälläkään lennolla Pilgrimin säikyttelystä (käsimatkatavarat laskettaisiin kokonaispainoon) huolimatta ollut.
Päivän kupru sattui aamiaisella, kun hotellin ravintola olikin jostain syystä kiinni. Siirrettiin syöminen lentoasemalle ja tuli varmaan nautittua reissun arvokkaimmat ruuat. Twitterissä on kuva Samulin 30 e aamiaisesta.
Illalla oli briefing huomisesta päivästä ja sitten saatiin vuokraamosta uusia leluja. Tälläkin hetkellä Hiski ja Samuli räplää huoneessa jäärautoja kenkään ja irti, jäähakkuja reppuun ja pois...Laitan Twitterin kautta parit kuvat, kun ei tunnu helposti onnistuvan iPadilla.
Passia ei Moskovan kenttää lukuun ottamatta kyselty, eikä kilorajojen kanssa ollut ongelmia tälläkään lennolla Pilgrimin säikyttelystä (käsimatkatavarat laskettaisiin kokonaispainoon) huolimatta ollut.
Päivän kupru sattui aamiaisella, kun hotellin ravintola olikin jostain syystä kiinni. Siirrettiin syöminen lentoasemalle ja tuli varmaan nautittua reissun arvokkaimmat ruuat. Twitterissä on kuva Samulin 30 e aamiaisesta.
Illalla oli briefing huomisesta päivästä ja sitten saatiin vuokraamosta uusia leluja. Tälläkin hetkellä Hiski ja Samuli räplää huoneessa jäärautoja kenkään ja irti, jäähakkuja reppuun ja pois...Laitan Twitterin kautta parit kuvat, kun ei tunnu helposti onnistuvan iPadilla.
9.6.2012
Moskova saavutettu
Ensimmäinen matkapäivä takana. Istutaan hotellin baarissa ja katsotaan futista. Todettiin päivän aikana, että tämä voi olla toistuva kuvio tulevan viikon aikana. Aktiviteetit ajoittuvat päiviin ja illat on luppoaikaa...
Eka lento Tampereelta Riikaan sujui nopeasti. Kertailtiin omia kokemuksia erinäisistä reissuista ja korkeuksista, pohdittiin tulevia seikkailuja. Riika saavutettiin aikataulun mukaisesti ja matkatavaroillakin oli reilusti aikaa päätyä Moskovan koneeseen.
Reilusti aikaa oli meilläkin, mutta höpötettiin penkeillä jono selän takana sen verran innostuneesti, että kuulutus havahdutti meidän olevan viimeiset matkustajat. Se jono olikin jo seuraavalle lennolle!
Moskovassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun kaikkien rinkat odottivat meitä hihnalla. Sitä ennen arvottiin tovi maahantulokorttien kanssa, mutta nykyään sellaiset tulostetaan esitäytettyinä passintarkastuksessa. Jostain syystä passineiti halusi nähdä myös meidän matkaliput. Venäjä.
Ulos kävellessä nähtiin kyltti Hotel Kalina ja bongattiin meidän kuski Lena. Passat oli nähnyt jo puolen miljoonaa kilometriä, mutta kyyditti meidät kolmessa vartissa hotellille. Booking.comin mukaan etäisyys oli 20 min. Ruoka-arvonnan ja iltapäiväkävelyn jälkeen päädyttiin nykyiseen olotilaan. Netti muuten toimii aulassa, ei huoneissa. Mutta toimii kuitenkin! Huomenna herätys klo 7 ja aamupala-arvonnan jälkeen kohti kenttää ja vuoria...
Eka lento Tampereelta Riikaan sujui nopeasti. Kertailtiin omia kokemuksia erinäisistä reissuista ja korkeuksista, pohdittiin tulevia seikkailuja. Riika saavutettiin aikataulun mukaisesti ja matkatavaroillakin oli reilusti aikaa päätyä Moskovan koneeseen.
Reilusti aikaa oli meilläkin, mutta höpötettiin penkeillä jono selän takana sen verran innostuneesti, että kuulutus havahdutti meidän olevan viimeiset matkustajat. Se jono olikin jo seuraavalle lennolle!
Moskovassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun kaikkien rinkat odottivat meitä hihnalla. Sitä ennen arvottiin tovi maahantulokorttien kanssa, mutta nykyään sellaiset tulostetaan esitäytettyinä passintarkastuksessa. Jostain syystä passineiti halusi nähdä myös meidän matkaliput. Venäjä.
Ulos kävellessä nähtiin kyltti Hotel Kalina ja bongattiin meidän kuski Lena. Passat oli nähnyt jo puolen miljoonaa kilometriä, mutta kyyditti meidät kolmessa vartissa hotellille. Booking.comin mukaan etäisyys oli 20 min. Ruoka-arvonnan ja iltapäiväkävelyn jälkeen päädyttiin nykyiseen olotilaan. Netti muuten toimii aulassa, ei huoneissa. Mutta toimii kuitenkin! Huomenna herätys klo 7 ja aamupala-arvonnan jälkeen kohti kenttää ja vuoria...
8.6.2012
Katse taakse ja eteen
Huomenna mennään jo! Loppusuoran viimeiset metrit ovat pitäneet sisällään rinkan pakkaamista ja purkamista, hotellibuukkausta ja kaikenlaista pikkusäätämistä. Jännittämistä. Pyörimistä. Tällä hetkellä käsimatkatavararepusta puuttuu vielä pädi, laturit ja lompakko. Muuten kaikki on kasassa. Kai.
Rinkan paino on tällä hetkellä 20,2 kg eli 200 g sakon puolella. Ajattelin koittaa sillä ja sitten tarvittaessa ottaa yhden termarin käsimatkatavaroihin. Viimeisenä poistin rinkasta 400 g rusinapaketin ja laitoin tilalle hammasharjan. Rinkassa on vielä energiapatukoita, -geelejä ja urheilujuomajauheita. Näitä vois saada myös paikan päältä, mutta ajattelin pelata varman päälle ja kantaa kilon pari enemmän.
Vilkaisin sähköposteja ja hieman toistasataa sähköpostia on tullut Elbrusiin liittyen vaihdettua. Korkea luku selittyy sopivalla suhteella kokemattomuutta ja innokkuutta. Yksistään paikallisen matkanjärjestäjän kanssa on tullut vaihdettua kymmeniä meilejä. Tässä asiassa kyllä kiitos Pilgrim Toursille - vastaukset tulevat aina pikaisesti ja ovat varsin kattavia. Näiden päälle tulee sitten meidän Facebook-ryhmän viestittely, ja niitä lienee satoja myös!
Rinkan paino on tällä hetkellä 20,2 kg eli 200 g sakon puolella. Ajattelin koittaa sillä ja sitten tarvittaessa ottaa yhden termarin käsimatkatavaroihin. Viimeisenä poistin rinkasta 400 g rusinapaketin ja laitoin tilalle hammasharjan. Rinkassa on vielä energiapatukoita, -geelejä ja urheilujuomajauheita. Näitä vois saada myös paikan päältä, mutta ajattelin pelata varman päälle ja kantaa kilon pari enemmän.
Huippuyön tehokas otsalamppu painaa 800 g varapattereineen ja se mietitytti kyllä pitkään. Tällä hetkellä se on rinkassa, mutta saattaa vielä tulla sieltä poiskin. Aurinko nousee kuitenkin neljän aikoihin ja lamppua kaipais ainoastaan tovin ennen sitä. Ledilamppu on osoittautunut tehokkaaksi lähimaastossa...
Huomenna päästään siis vihdoin reissuun ja sitä päivää ON ODOTETTU. Mitään matkaa milloinkaan en ole säätänyt etukäteen niin paljon kuin tätä. Käy miten käy, edessä on varmasti monia ikimuistoisia kokemuksia. Huomenna lennetään Moskovaan ja sunnuntai-iltana meidän pitäis olla jo Cheget'ssä omassa hotellissa. Jos kaikki menee putkeen, niin kaikilla on myöskin matkatavarat siellä.
Internet-yhteyksiä saattaa olla hotelleissa tai sitten ei. Moskovan hotelli mainostaa wifiä kaikissa huoneissa ja Cheget'n hotelli myöskin internet-yhteyttä. Jos yhteyksiä on tarjolla, niin iPadilla varmasti jotain lyhyehköjä tekstejä tänne postittelen. Jos yhteyksiä ei ole, niin päivitän twitteriä tekstiviestein. Kannustusta ja kysymyksiä saa lähettää tekstiviestillä 0405222136.
4.6.2012
Loppukirin paikka
Viimeiset viikot ovat olleet melkoista lentoa, kun on yrittänyt käsitellä samanaikaisesti monenlaista työhön, perheeseen ja reissuun liittyvää tietoa. Nyt työt jäävät tästä yhtälöstä, joten touhuaminen keskittyy selkeämmin reissuvalmisteluihin.
Tämän päivän saldona on kaikkien lippulappujen (lentoliput, hotellit, passikopiot, viisumikopiot, viisumipuollot...) tulostaminen ja varmuuskopiointi sähköiseen muotoon. Kaikki pitäisi olla jo kaikkien osallistujien sähköpostissa ja sen lisäksi omalla dropbox-tilillä turvassa. Ajattelin vielä ladata noi sekä puhelimeen että pädiin, niin on ainakin varalla joka paikassa.
Hankintalistaa tuli tänään tyhjennettyä lääkevaraston osalta. Samuli teki ansiokasta selvitystyötä matkalla mahdollisesti kaivattavista lääkkeistä ja kävin tänään lääkäriltä hakemassa vielä antibiootit ja ripulilääkkeet. Särkylääkkeet ja maitohappobakteerit on omasta takaa samoin kuin vitamiinit yms.
Tynnyrimajat saattaa olla meidän koti neljä yötä, mikä tarkoittaa neljää vuorokautta ilman peseytymismahdollisuutta. Tällaiselle prinsessalle tuo aika voi tuottaa haasteita, joten hankin reilusti savetteja ja tarkoitus on testata myös kuivasampoota. Jos laukussa on tilaa, niin vessapaperikin lentää Suomesta asti!
Kaikenlaista evästä saa matkan varrelta kyllä, mutta kotoa ajattelin tilan salliessa pakata mukaan vitamiinit, urheilujuomajauheet, parit energiapatukat ja -geelit. Rusinat ja pähkinäsekoitukset saattavat lähteä myös matkaan. Huippupäiväksi ei ole evästä järjestäjän puolesta, vaan aamupalan jälkeen pitää pärjätä omillaan. Itse tosin unohdan syömisen välillä kotioloissakin ilman suurempia huolia. Viimeksi perjantaina söin aamupalan 7.30 ja pelasin päivällä pesistä ja sulista. Kotiin pyöräillessä muistin, että lounas on jäänyt väliin. Tänään kävi pitkälti samoin, tosin ilman urheiluja. En siis ole huolissani tästä.
Huomenna taidan käydä pankkineidiltä hakemassa lompakon pullolleen ruplia ja ostamassa varapattereita otsalamppuihin.
Tämän päivän saldona on kaikkien lippulappujen (lentoliput, hotellit, passikopiot, viisumikopiot, viisumipuollot...) tulostaminen ja varmuuskopiointi sähköiseen muotoon. Kaikki pitäisi olla jo kaikkien osallistujien sähköpostissa ja sen lisäksi omalla dropbox-tilillä turvassa. Ajattelin vielä ladata noi sekä puhelimeen että pädiin, niin on ainakin varalla joka paikassa.
Hankintalistaa tuli tänään tyhjennettyä lääkevaraston osalta. Samuli teki ansiokasta selvitystyötä matkalla mahdollisesti kaivattavista lääkkeistä ja kävin tänään lääkäriltä hakemassa vielä antibiootit ja ripulilääkkeet. Särkylääkkeet ja maitohappobakteerit on omasta takaa samoin kuin vitamiinit yms.
Tynnyrimajat saattaa olla meidän koti neljä yötä, mikä tarkoittaa neljää vuorokautta ilman peseytymismahdollisuutta. Tällaiselle prinsessalle tuo aika voi tuottaa haasteita, joten hankin reilusti savetteja ja tarkoitus on testata myös kuivasampoota. Jos laukussa on tilaa, niin vessapaperikin lentää Suomesta asti!
Kaikenlaista evästä saa matkan varrelta kyllä, mutta kotoa ajattelin tilan salliessa pakata mukaan vitamiinit, urheilujuomajauheet, parit energiapatukat ja -geelit. Rusinat ja pähkinäsekoitukset saattavat lähteä myös matkaan. Huippupäiväksi ei ole evästä järjestäjän puolesta, vaan aamupalan jälkeen pitää pärjätä omillaan. Itse tosin unohdan syömisen välillä kotioloissakin ilman suurempia huolia. Viimeksi perjantaina söin aamupalan 7.30 ja pelasin päivällä pesistä ja sulista. Kotiin pyöräillessä muistin, että lounas on jäänyt väliin. Tänään kävi pitkälti samoin, tosin ilman urheiluja. En siis ole huolissani tästä.
Huomenna taidan käydä pankkineidiltä hakemassa lompakon pullolleen ruplia ja ostamassa varapattereita otsalamppuihin.
22.5.2012
Vastatuulta
Retkikunnan koko putoaa kolmeen henkeen, kun Hannu joutuu loukkaantuneena jättämään reissun väliin. Varjo mahdollisesta perumisesta on leijunut kuukauden päivät Elbruksen yllä, eikä toivotusta ihmeparantumisesta ole ilmaantunut merkkejä. Niinpä tässä vaiheessa oli aika puhaltaa pilliin ja jättäytyä tältä seikkailulta. Toisaalta Suomi on kyllä joskus voittanut euroviisut ja myös lätkän MM-kultaa, joten käsite mahdoton on kuulemma poistettu uusista sanakirjoista.
Toinen pientä alakuloa aiheuttanut tekijä oli jonkun jenkin blogista bongattu suomalaiskuolema Elbruksen rinteillä. Blogitiedon mukaan joku suomalainen olisi laskenut suksilla huipulta, kaatunut ja menehtynyt. Tiedustelin asiaa Pilgrimiltä: heidän tietojensa mukaan pari päivää sitten joku oli saanut sydänkohtauksen lasketellessaan alas huipulta satulaa pitkin. Heillä ei ollut tietoa kansallisuudesta, mutta epäilivät kyseessä olevan sama henkilö.
Vaikka kyseessä ei näytä olevan varsinainen kiipeilyyn liittyvä onnettomuus, on vuoren vaarat hyvä pitää mielessä jatkuvasti. Elbrus on kuolemantilastoissa yksi maailman vaarallisimmista vuorista. Ilmeisestikin se houkuttelee ylimielisiä aloittelijoita juuri helppoutensa vuoksi - siellä ei vaadita teknistä kiipeilyä. Perusreitit ovat turvallisia, mutta railot saattavat yllättää merkattujen reittien ulkopuolella. Myrskyssä ja lumipyryssä eksyminen saattaa näin ollen koitua kohtalokkaaksi.
Turvallisuuden kanssa ei ole ongelmia, kun ei hölmöile. Me ei todellakaan lähdetä sooloilemaan reittien ulkopuolelle, uhmata heikkoja sääolosuhteita tai tehdä muutenkaan mitään todella typerää. Me ollaan aloittelijoita ja oppipoikia, kävellään oppaan jalanjäljissä ja kartutetaan hiljakseen omaa tietotaitoa. Jos kaikki sitten menee nappiin, niin ei ne vuoret tästä maailmasta lopu.
Toinen pientä alakuloa aiheuttanut tekijä oli jonkun jenkin blogista bongattu suomalaiskuolema Elbruksen rinteillä. Blogitiedon mukaan joku suomalainen olisi laskenut suksilla huipulta, kaatunut ja menehtynyt. Tiedustelin asiaa Pilgrimiltä: heidän tietojensa mukaan pari päivää sitten joku oli saanut sydänkohtauksen lasketellessaan alas huipulta satulaa pitkin. Heillä ei ollut tietoa kansallisuudesta, mutta epäilivät kyseessä olevan sama henkilö.
Vaikka kyseessä ei näytä olevan varsinainen kiipeilyyn liittyvä onnettomuus, on vuoren vaarat hyvä pitää mielessä jatkuvasti. Elbrus on kuolemantilastoissa yksi maailman vaarallisimmista vuorista. Ilmeisestikin se houkuttelee ylimielisiä aloittelijoita juuri helppoutensa vuoksi - siellä ei vaadita teknistä kiipeilyä. Perusreitit ovat turvallisia, mutta railot saattavat yllättää merkattujen reittien ulkopuolella. Myrskyssä ja lumipyryssä eksyminen saattaa näin ollen koitua kohtalokkaaksi.
Turvallisuuden kanssa ei ole ongelmia, kun ei hölmöile. Me ei todellakaan lähdetä sooloilemaan reittien ulkopuolelle, uhmata heikkoja sääolosuhteita tai tehdä muutenkaan mitään todella typerää. Me ollaan aloittelijoita ja oppipoikia, kävellään oppaan jalanjäljissä ja kartutetaan hiljakseen omaa tietotaitoa. Jos kaikki sitten menee nappiin, niin ei ne vuoret tästä maailmasta lopu.
20.5.2012
Viimeistelytreeniä Etnalla
Helatorstain jälkeinen vapaapäivä tarjosi mahdollisuuden pikkulomaan vielä keväällä, joten pohdittiin kotona vaihtoehtoja. Ryanair lentää suoraan Tampereelta Trapaniin Sisiliaan, joten päädyttiin edulliseen ja helppoon reissuun. Itseä houkutteli monikin mahdollisuus, mutta Etna oli näistä selkeästi kirkkaimpana mielessä. Torstaina sitten Etnalle päästiinkin, ja siitä tarkka kuvaus tässä kirjoituksessa. Lisäsin twitter-viestit ja valokuvia tekstin sekaan. Mukavia lukuhetkiä!
Lonely Planet kertoi perustiedot, ja niiden varassa ajettiin Rifugio Sapienzaan (1 900 m). Autoa pysäköidessä huomattiin, että hissi ei ole käytössä. Johtopäätös oli selkeä: tuulee. Mentiin ala-asemalle, josta Tiina osti bussimatkan seuraavalle näköalapaikalle (2 500 m). Bussilla pääsisi myös 2 920 metriin, mutta huipulla tuuli kuulemma 100 km/h, joten bussista ei pääsisi ulos kuin pikaisia kuvia varten. Lähdin itse kävelemään laskettelurinnettä ylöspäin. Pienet laavakivet narskuivat kenkien alla ja välillä lumikenttiä ylittäessä kuuli, kuinka lumi sulaa jatkuvasti mustien kivien alla. Pidin aika reipasta tahtia ja tähtäsin kohti hissin yläasemaa.
Kun jatkoin matkaa, totesin taukopaikan ja kahvion olevan pienen kumpareen takana! Adrenaliini velloi vielä kehossa ja mielikin työsti vielä edellisen 15 minuutin tapahtumia. Kännykkää kaivellessa totesin, että Tiina on juuri päässyt bussiin. Olin siis juossut rinteen ylös melkoista vauhtia!
Muutamat tovit katseltiin maisemia ja otettiin kuvia tuulessa. Sanoin yrittäväni vielä ainakin bussin päätepysäkille. Tällä kertaa päätin välttää paljaita rinteitä ja pysyttäydyin bussiuralla. Valinta oli ilmeisen onnistunut, sillä nousu eteni taas vauhdikkaasti. Laavamurska piiskasi aurinkolaseja ja kasvoja aina tuulenpuuskan yltyessä. Hengittäminen oli hetkittäin hankalaa tuulen takia, mutta tyynemmät jaksot palauttivat aina itseluottamuksen.
Katselin erinäisiä huippuja ympärillä ja seurasin korkeuden saavuttamista korkeusmittarista. Huippu toisensa jälkeen jäi alapuolelle ja matka jatkui yhä reippaasti. Pettymys kohtasi sitten bussin yläpysäkillä, koska sitä ei saanutkaan ohittaa ilman oppaita. Etnan huipulle oli korkeuseroa vielä 400 m ja voimiakin oli vielä jäljellä. Lonely Planet ei kertonut tuosta kiellosta, mikä harmitti hieman. Toisaalta en olisi maksanut mansikoita opastetusta reissusta kuitenkaan. Kun en halunnut hölmöillä, käännyin kiltisti hitusen alempana olevaa kraateria, joka syntyi vuoden 2002-2003 purkauksissa.
Takana oleva rinne suojasi tuulelta ja sivupolku tuntui täysin harmittomalta. Kun lähestyin kraaterin reunaa, tuuli hyökkäsi takaa aiempaa hurjemmalla voimalla. Pysähdyin ja siirsin painopistettä alemmaksi. Harkitsin etenemisen ja perääntymisen välillä. Päädyin perääntymään 10 metriä rinteen suojaan. Kolmannella kerralla tuuli oli kevyempi, joten ylitin kraaterin reunan ja sukelsin kraaterin pohjan poikki kulkevalle polulle. Vastakkaisella reunalla oli sama tilanne: mieli halusi jatkaa, mutta keho ei totellut. Niinpä päätin lähteä takaisin kotia kohti ja luopua kraaterin kiertämisestä.
Voimakas myötätuuli takanani ja pitkä alamäki edessäni juoksin takaisin kohti lähtipistettä. Tsekit tulivat vastaan vartin juoksemisen jälkeen: olivat sittenkin päättäneet jatkaa kahviolta ylöspäin ja pohtivat, jaksavatko enää ylöspäin. Paljaalla rinteellä eteneminen vastatuuleen ja ylämäkeen näytti äärimmäisen työläältä, joten epäilenpä ryhmän kääntyneen takaisin. Kiittelin mielessäni omaa reittivalintaa bussilinjaa pitkin.
Jatkoin alaspäin reipasta tahtia, ettei tarvitsisi väsyneenä ja nälkäisenä kohdata väsynyttä, nälkäistä ja kiukkuista vaimoa ala-asemalla! Ohitin kahvion ja naureskelin sitä takin pukemista kahvion nurkalla värjötellessä. Juoksin osin oikopolkuja ja osin ajotietä. Pysähdyin kerran vähentämään varustusta, kun aurinko porotti edelleen ja tuuli lakkasi. Tiina oli juuri palannut lähikraaterin kiertolenkiltä, joten söimme hieman evästä ja jatkoimme kohti uusia seikkailuja.
Varustus reissun alussa vaellushousut ja pitkähihainen tekninen paita. Repussa oli pitkähihainen puuvillapaita ja hupullinen kuoritakki, windstopper-hanskat ja buff. Alkumatkasta lisäsin hanskat ja tuulen kohdattuani kuoritakin. Kahviossa päätin vetää kaiken mahdollisen päälle, koska tuuli pudotti ilman suhteellista lämpötilaa merkittävästi. Vettä nautin ensimmäisen tunnin aikana 4 dl ja kahviossa eväspitsan kanssa yhden desin. Loppunousun aikana meni vielä 1,5 dl ja laskeutuessa 0,5 dl. Ala-asemalla totesin, että juominen on jäänyt hieman vähälle, mutta matkan varrella en siihen kiinnittänyt lainkaan huomiota. Arvioin ennakkoon kuluttavani litran nestettä, mutta pakkasin reppuun 2,5 litraa. Juoman tarpeen vähäisyyden osasyynä varmaan se, että pian kahvion jälkeen tuli jo hätä, enkä uskaltanut bussireitillä pysähtyä tien varteen ja toisaalta tuulessa pissaaminen ei tuntunut houkuttelevalta sekään.
Kameran kiinnitin repun hihnaan, jolloin kamera oli koko ajan helposti käsillä. Näin kuvien ottamisen kynnys on matala. Alamäkijuoksussa kamera heilui sen verran, että kylkiluu oli ala-asemalla hellänä. En ollut siihenkään kiinnittänyt juurikaan huomiota, kun keskittyminen oli tärkeämmissä asioissa. Muutenkin keho tuntui kestävän rasituksen kiltisti. Seuraavana yönä ja seuraavina päivinä sitten totesin, että melkoinen kuormitus tuli kuitenkin. Etenkin etureidet olivat aivan jumissa tunnin alamäkikipityksestä.
Elbrusta varten tämä toimi ihan hyvänä treeninä. Merkittävin tekijä on ehkä itseluottamuksen kasvaminen. 1) Tuhannen metrin pikanousu muutamassa tunnissa sujui suuremmitta ongelmitta ja lasku samoin. 2) Tuuli ja epävarmuus eivät saaneet valtaa, vaan kykenin asettamaan olosuhteet oikeaan mittakaavaan. 3) Järki voitti uhkarohkeuden, mistä osoituksena kieltojen totteleminen ja varovaisuus kraaterin reunalla.
Elimistön sopeutuminen ohueen ilmaan tulee olemaan Elbruksella kriittinen tekijä, ja sitä ei täällä vielä testattu. Sen aika tulee pian, enää pari viikkoa!
 |
| Etna Sud |
Lonely Planet kertoi perustiedot, ja niiden varassa ajettiin Rifugio Sapienzaan (1 900 m). Autoa pysäköidessä huomattiin, että hissi ei ole käytössä. Johtopäätös oli selkeä: tuulee. Mentiin ala-asemalle, josta Tiina osti bussimatkan seuraavalle näköalapaikalle (2 500 m). Bussilla pääsisi myös 2 920 metriin, mutta huipulla tuuli kuulemma 100 km/h, joten bussista ei pääsisi ulos kuin pikaisia kuvia varten. Lähdin itse kävelemään laskettelurinnettä ylöspäin. Pienet laavakivet narskuivat kenkien alla ja välillä lumikenttiä ylittäessä kuuli, kuinka lumi sulaa jatkuvasti mustien kivien alla. Pidin aika reipasta tahtia ja tähtäsin kohti hissin yläasemaa.
11.35
Päivän nousuannos toistaiseksi 1500 m ratin takana. Huipulla tuulee kuulemma niin paljon, että sinne ei tänään pääse. :(
11.55
2150 m. Kaivoin hanskat repusta. Laavakivi rouskuu jalkojen alla.
Lämpötila oli lähtiessä +14, mutta jo alkumatkassa lisäsin windstopper-sormikkaat. Taukopaikkaa lähestyessä kohtasin kolme tsekkiä, jotka ohitin paremmalla reittivalinnalla rinteen reunassa. Kun olin jyrkänteen yläpäässä, alkoi jumalaton tuuli. Pelkäsin pyöriväni hetken päästä jyrkännettä alaspäin, joten kiiruhdin läheiseen puuhökkeliin. Siellä totesin, että se ei pidä tuulta juurikaan. Kaivoin kuoritakkia repusta huolellisesti, koska otteen irtoamisen seurauksena takki katoisi nopeammin kuin vappupallo pikkulapselta.
 |
| Kohtasin ja ohitin kolme tsekkiä alkumatkasta. |
12.29
2500 m. TUULEE!!!
Kun jatkoin matkaa, totesin taukopaikan ja kahvion olevan pienen kumpareen takana! Adrenaliini velloi vielä kehossa ja mielikin työsti vielä edellisen 15 minuutin tapahtumia. Kännykkää kaivellessa totesin, että Tiina on juuri päässyt bussiin. Olin siis juossut rinteen ylös melkoista vauhtia!
12.44
2500 m. Jätin Tiinan bussijonoon lähtiessäni patikoimaan. Nyt odotan sitä kahviossa. Kävelen olisit jo perillä!
Muutamat tovit katseltiin maisemia ja otettiin kuvia tuulessa. Sanoin yrittäväni vielä ainakin bussin päätepysäkille. Tällä kertaa päätin välttää paljaita rinteitä ja pysyttäydyin bussiuralla. Valinta oli ilmeisen onnistunut, sillä nousu eteni taas vauhdikkaasti. Laavamurska piiskasi aurinkolaseja ja kasvoja aina tuulenpuuskan yltyessä. Hengittäminen oli hetkittäin hankalaa tuulen takia, mutta tyynemmät jaksot palauttivat aina itseluottamuksen.
 |
| Autoreitti oli suojaisa ja nopea vaihtoehto. |
Katselin erinäisiä huippuja ympärillä ja seurasin korkeuden saavuttamista korkeusmittarista. Huippu toisensa jälkeen jäi alapuolelle ja matka jatkui yhä reippaasti. Pettymys kohtasi sitten bussin yläpysäkillä, koska sitä ei saanutkaan ohittaa ilman oppaita. Etnan huipulle oli korkeuseroa vielä 400 m ja voimiakin oli vielä jäljellä. Lonely Planet ei kertonut tuosta kiellosta, mikä harmitti hieman. Toisaalta en olisi maksanut mansikoita opastetusta reissusta kuitenkaan. Kun en halunnut hölmöillä, käännyin kiltisti hitusen alempana olevaa kraateria, joka syntyi vuoden 2002-2003 purkauksissa.
 |
| Suunto oli iskussa koko reissun! |
14.44
2920 m. Ylemmäs ei saa mennä ilman opasta. Lähikraaterissa tuulee jumalattomasti. Lasku alkaa!
 |
| Maisemat oli toki huikeita, ja tuokin töppyrä näytti valtaisalta vuorelta vielä aamupäivällä! |
15.36
Juoksin alas vuorelta. Turhan kevyessä kunnossa, kun uhkaa tuuli viedä mennessään. Hieno päiväreippailu!
Varustus reissun alussa vaellushousut ja pitkähihainen tekninen paita. Repussa oli pitkähihainen puuvillapaita ja hupullinen kuoritakki, windstopper-hanskat ja buff. Alkumatkasta lisäsin hanskat ja tuulen kohdattuani kuoritakin. Kahviossa päätin vetää kaiken mahdollisen päälle, koska tuuli pudotti ilman suhteellista lämpötilaa merkittävästi. Vettä nautin ensimmäisen tunnin aikana 4 dl ja kahviossa eväspitsan kanssa yhden desin. Loppunousun aikana meni vielä 1,5 dl ja laskeutuessa 0,5 dl. Ala-asemalla totesin, että juominen on jäänyt hieman vähälle, mutta matkan varrella en siihen kiinnittänyt lainkaan huomiota. Arvioin ennakkoon kuluttavani litran nestettä, mutta pakkasin reppuun 2,5 litraa. Juoman tarpeen vähäisyyden osasyynä varmaan se, että pian kahvion jälkeen tuli jo hätä, enkä uskaltanut bussireitillä pysähtyä tien varteen ja toisaalta tuulessa pissaaminen ei tuntunut houkuttelevalta sekään.
 |
| Intoa ja menohalua riitti! |
Kameran kiinnitin repun hihnaan, jolloin kamera oli koko ajan helposti käsillä. Näin kuvien ottamisen kynnys on matala. Alamäkijuoksussa kamera heilui sen verran, että kylkiluu oli ala-asemalla hellänä. En ollut siihenkään kiinnittänyt juurikaan huomiota, kun keskittyminen oli tärkeämmissä asioissa. Muutenkin keho tuntui kestävän rasituksen kiltisti. Seuraavana yönä ja seuraavina päivinä sitten totesin, että melkoinen kuormitus tuli kuitenkin. Etenkin etureidet olivat aivan jumissa tunnin alamäkikipityksestä.
21.17
Silmät vieläkin puolillaan vulkaanista tuhkaa/hiekkaa, jalat huutaa hoosiannaa ja mieli hallelujaa!
Elbrusta varten tämä toimi ihan hyvänä treeninä. Merkittävin tekijä on ehkä itseluottamuksen kasvaminen. 1) Tuhannen metrin pikanousu muutamassa tunnissa sujui suuremmitta ongelmitta ja lasku samoin. 2) Tuuli ja epävarmuus eivät saaneet valtaa, vaan kykenin asettamaan olosuhteet oikeaan mittakaavaan. 3) Järki voitti uhkarohkeuden, mistä osoituksena kieltojen totteleminen ja varovaisuus kraaterin reunalla.
Elimistön sopeutuminen ohueen ilmaan tulee olemaan Elbruksella kriittinen tekijä, ja sitä ei täällä vielä testattu. Sen aika tulee pian, enää pari viikkoa!
7.5.2012
Koskahan jaksais pakata?
Syksyllä selailin ensimmäistä kertaa matkanjärjestäjän varustelistaa ja totesin, ettei merkittäviä hankintoja tarvitse tehdä. Sittemmin listaa on tullut silmäiltyä silloin tällöin, mutta kenkäkuvion selkiydyttyä lista on jäänyt unholaan. Nyt reissuun on reilu kuukausi, ja olen pikkuhiljaa alkanut siirtää reissukamoja jo yhteen paikkaan...
Treenipakkaaminen olisi joka tapauksessa tarpeen ja osaan jo ennakoida, miten se tapahtuu:
- listan tulostaminen (helpompaa kuin etsiä aiemmin tulostettu lista)
- jumalaton säntäily eri puolille asuntoa (linkkaria etsiessä muistaa, että otsalamppuhan on siellä, mistä äsken etsin vaellussukkia, joten hakee otsalampun, mutta jättää sen hetkeksi pöydälle nähdessään minigrip-pussit jne.)
- tavaroiden kokoaminen lattialle
- järkytys (suuri osa tavarasta hukassa tai muuten vain tarkoitukseen sopimattomia)
- puuttuvien tavaroiden listaus
- sullominen (älykästä pakkausjärjestelyä kaihtaen)
- intoilu (rinkka selässä ympäri taloa)
- punnitseminen
- väsähtäminen (rinkan jättäminen pakattuna lattialle lojumaan)
+10. huippurepun valinta (todennäköisimmin uusin reppuhankinta)
+11. huippukamojen sullominen huippureppuun
+12. intoilu
+13. punnitseminen
+14. väsähtäminen
Lopputuloksena tavarat leviävät ympäri taloa tai ainakin yhtä huonetta aivan varmasti. Jätin kirjaamatta asennusoluiden hankkimisen ja nauttimisen, ettei meidän urheilullisuudesta saisi väärää kuvaa. ;)
25.4.2012
Pulkkahurjastelua Lukonmäessä
Kevään edetessä lähdettiin vielä viimeisille lumille Hervannan laskettelurinteeseen. Hiski ja Samuli ovatkin käyneet tamppaamassa lähimäkeä useampaan otteeseen. Tällä kertaa alastuloa nopeuttamassa oli alamäkikiiturit, jolloin voisimme keskittyä tuon 50 metrisen tömpäreen nousemiseen kerta toisensa jälkeen.
Melkoisen hurjaa vauhtia pulkilla mentiinkin, ja tumput kastuivat hetkessä. Sekosin laskuissa, mutta kaaduin ehkä 7-9 kertaa.
Samalla julkistettiin reissun ensimmäinen sponsori: Kuljetus Rätön edustaja luovutti seikkailijoille hienot avaimenperälamput!
Melkoisen hurjaa vauhtia pulkilla mentiinkin, ja tumput kastuivat hetkessä. Sekosin laskuissa, mutta kaaduin ehkä 7-9 kertaa.
Samalla julkistettiin reissun ensimmäinen sponsori: Kuljetus Rätön edustaja luovutti seikkailijoille hienot avaimenperälamput!
 |
| Tommi tarkastaa varusteita huipulla |
 |
| Samuli valmistautuu mäkiennätykseen |
21.4.2012
Ylläksen tehopääsiäinen
Mieli haikaili vielä Ylläkselle toistamiseen, ja vuotuinen pääsiäisrituaali Riminin rannoillakin jäi tänä vuonna väliin. Kengät olivat vielä pienoinen kysymysmerkki, ja tähän halusin saada varmuuden tällä reissulla.
Ensimmäisen päivän iltana kuriiri toi kengät mökille, ja aika kului niitä muulle matkaseurueelle esiteltäessä. Overbootin vetäminen vaelluskengän päälle oli hikinen urakka, mutta lopputulos palkitsi. Hiihtolomalla testasin Juhon suuria vuoristokenkiä, joissa kantapää pääsi hieman liikkumaan. Tällä kertaa olin saanut toisen vaihtoehdon: vaelluskengän, jonka päälle viritetään erillinen ulkokuori (overboot). Suurehkon kengän istuvuutta yritin parantaa laittamalla jalkaan paksun ja hieman ohuemman vaellussukan, sekä kenkään paksun alumiinipäällysteisen pohjallisen.
Lauantaina lähdettiinkin sitten Haavepalon suuntaan kenkiä vertailemaan. Vasemmassa jalassa oli vuorikenkä ja oikeassa viritys. Tallustelin ylämäet alamäet lumikengillä ja ilman. Edellispäivän 50 km hiihtelyt ja rakot hankaloittivat kenkävertailua huomattavasti. Paluumatkalla voittaja oli kuitenkin selvä: viritys istui jalkaan huomattavasti paremmin. Lämpötila oli nollan tuntumassa, ja molemmat jalat olivat varsin lämpimät koko ajan. Josko vuorella sattuu erittäin kylmät olosuhteet, niin tulen arvioimaan tätä ratkaisua uudelleen siinä vaiheessa
Lauantaina kävin vielä iltatestillä Ylläksen Keskisellä laella vakuuttelemassa itselleni, että valintani oli oikea. Sunnuntaina nousumetrejä kertyi puolestaan Lainion ja Kesängin huipuilla. Testikäytössä oli edelleen myös Suunnon rannetietokone, jonka ladatutkaan patterit eivät tule kestämään gps-jäljitystä koko huippupäivää. Näin ollen luovun siitä ajatuksesta, ja tyydyn seurailemaan aikaa, nousunopeutta, lämpötilaa ja korkeuskäyriä.
Plussat vielä Columbian kuoritakille, joka sulloutui pieneen tilaan ja tarjosi mukavasti lämpöä tunturien tuiskeessa. Kotimatkalla pysähdyimme taasen Haglöfsin tehtaanmyymälässä Haaparannassa, ja matkaan tarttui yksi 50 % alennuksen reppu. Olen rakastunut Haglöfsin reppuihin jo ajat sitten, mutta nyt sain eniten kaipaamani juomapullotaskut ensimmäistä kertaa repun kylkeen. Tästä tulee huippureppu!
Ensimmäisen päivän iltana kuriiri toi kengät mökille, ja aika kului niitä muulle matkaseurueelle esiteltäessä. Overbootin vetäminen vaelluskengän päälle oli hikinen urakka, mutta lopputulos palkitsi. Hiihtolomalla testasin Juhon suuria vuoristokenkiä, joissa kantapää pääsi hieman liikkumaan. Tällä kertaa olin saanut toisen vaihtoehdon: vaelluskengän, jonka päälle viritetään erillinen ulkokuori (overboot). Suurehkon kengän istuvuutta yritin parantaa laittamalla jalkaan paksun ja hieman ohuemman vaellussukan, sekä kenkään paksun alumiinipäällysteisen pohjallisen.
Lauantaina lähdettiinkin sitten Haavepalon suuntaan kenkiä vertailemaan. Vasemmassa jalassa oli vuorikenkä ja oikeassa viritys. Tallustelin ylämäet alamäet lumikengillä ja ilman. Edellispäivän 50 km hiihtelyt ja rakot hankaloittivat kenkävertailua huomattavasti. Paluumatkalla voittaja oli kuitenkin selvä: viritys istui jalkaan huomattavasti paremmin. Lämpötila oli nollan tuntumassa, ja molemmat jalat olivat varsin lämpimät koko ajan. Josko vuorella sattuu erittäin kylmät olosuhteet, niin tulen arvioimaan tätä ratkaisua uudelleen siinä vaiheessa
Lauantaina kävin vielä iltatestillä Ylläksen Keskisellä laella vakuuttelemassa itselleni, että valintani oli oikea. Sunnuntaina nousumetrejä kertyi puolestaan Lainion ja Kesängin huipuilla. Testikäytössä oli edelleen myös Suunnon rannetietokone, jonka ladatutkaan patterit eivät tule kestämään gps-jäljitystä koko huippupäivää. Näin ollen luovun siitä ajatuksesta, ja tyydyn seurailemaan aikaa, nousunopeutta, lämpötilaa ja korkeuskäyriä.
Kuvat Lainion huipulta ja paluumatkalta
Plussat vielä Columbian kuoritakille, joka sulloutui pieneen tilaan ja tarjosi mukavasti lämpöä tunturien tuiskeessa. Kotimatkalla pysähdyimme taasen Haglöfsin tehtaanmyymälässä Haaparannassa, ja matkaan tarttui yksi 50 % alennuksen reppu. Olen rakastunut Haglöfsin reppuihin jo ajat sitten, mutta nyt sain eniten kaipaamani juomapullotaskut ensimmäistä kertaa repun kylkeen. Tästä tulee huippureppu!
3.4.2012
73 päivää huipulle
Olin juuri ennättänyt panetella Venäjän viisumikeskusta, kun seuraavana päivänä postilaatikossa odotti saapumisilmoitus. En malttanut odottaa, vaan lähdin samana päivänä hakemaan lähetystä postista. Kaikki viisumit oli myönnetty, vieläpä ihan oikeilla päivämäärillä. Yksi huolenaihe vähemmän.
Twitter-syöte on nähtävissä tällä sivulla ja tiliä on tarkoitus muutenkin käyttää ainoastaan tähän reissuun liittyvään viestintään. Voit siis halutessasi seurailla nimimerkin tommirat kuulumisia. Reissun päältä tuskin tulee muuta informaatiota ylipäätään - tekstiviestien pitäisi toimia 5 200 metriin asti suht luotettavasti, joten ainakin perusleiristä pitäisi päivityksen onnistua ongelmitta.
Välinehankintoja tuli tehtyä puolivahingossa, kun kävin kiireessä Kalevan Prismassa. Kuoritakkeja oli 50 % alennuksessa, enkä malttanut vastustaa tilaisuutta. Samalta reissulta jäi käteen myös alumiini- ja korkkipohjallisia, joiden kanssa askartelen sitten pääsiäisen aikoihin Ylläksen suunnalla.
Pääsiäisen ohjelmana on testailla varusteita jo sillä ajatuksella, että huippupäivän varusteet olisivat pitkälti joko päällä tai repussa. Juho on ystävällisesti jakanut useita vinkkejä varusteiden suhteen ja lainannut omia välineitään testattavaksi. Kenkäkuvion suhteen teen päätöksen nyt pääsiäisenä ja sen jälkeen alkaa olla paketti kasassa.
Kirjapuolella on tällä hetkellä menossa Jon Krakauerin Jäätäviin korkeuksiin. En taida suositella sitä äitille.
Twitter-syöte on nähtävissä tällä sivulla ja tiliä on tarkoitus muutenkin käyttää ainoastaan tähän reissuun liittyvään viestintään. Voit siis halutessasi seurailla nimimerkin tommirat kuulumisia. Reissun päältä tuskin tulee muuta informaatiota ylipäätään - tekstiviestien pitäisi toimia 5 200 metriin asti suht luotettavasti, joten ainakin perusleiristä pitäisi päivityksen onnistua ongelmitta.
Välinehankintoja tuli tehtyä puolivahingossa, kun kävin kiireessä Kalevan Prismassa. Kuoritakkeja oli 50 % alennuksessa, enkä malttanut vastustaa tilaisuutta. Samalta reissulta jäi käteen myös alumiini- ja korkkipohjallisia, joiden kanssa askartelen sitten pääsiäisen aikoihin Ylläksen suunnalla.
Pääsiäisen ohjelmana on testailla varusteita jo sillä ajatuksella, että huippupäivän varusteet olisivat pitkälti joko päällä tai repussa. Juho on ystävällisesti jakanut useita vinkkejä varusteiden suhteen ja lainannut omia välineitään testattavaksi. Kenkäkuvion suhteen teen päätöksen nyt pääsiäisenä ja sen jälkeen alkaa olla paketti kasassa.
Kirjapuolella on tällä hetkellä menossa Jon Krakauerin Jäätäviin korkeuksiin. En taida suositella sitä äitille.
16.3.2012
Seikkailijat esittelyssä: Hiski ja Samuli
Polkasin kotiin Hervannan laskettelukeskuksen kautta ja siellähän sattui olemaan Hiski ja Samuli jumppaamassa mäkeä ylös alas. Onneksi oli iPad repussa, niin saatiin tallennettua poikien mietteitä tulevasta koitoksesta. Ja vähän muustakin.
10.3.2012
Välinetestausta Ylläksellä
Ylläs kutsui hiihtolomaviikolla, ja suunnitelmissa oli kokeilla hieman pitempää rasitusta ja testailla varusteita talviolosuhteissa.
Matkalla poimin Oulusta matkaan Juhon ylävuoristokengät, jotka tosin olivat kokoa 43 (oma koko 41). Kokeilin kenkiä kahdella ja kolmella sukalla, ja viimeinen tarjosi ihan kohtuullisen vaihtoehdon: kantapää liikkui yhä, mutta hiertymiä ei tullut ainakaan kolmen tunnin taaperruksella. Testasin kenkiä myös yhdellä ravintolareissulla, ja siellä kengät osoittautuivat erittäin lämpimiksi!
 |
| Jäätävän tuulen kohtaamiseen 10 sekuntia, windstopperit mökillä |
Tällä hetkellä vaihtoehdot kenkien suhteen ovat omien kenkien ostaminen, Juhon kenkien lainaaminen ja overbootsien virittäminen omien vaelluskenkien päälle. Koska kengät ovat joka tapauksessa erittäin lämpimät, olisi miellyttävämpää ajaa niitä sisään talvisaikaan. Käytännössä tämä saattaa kyllä viivästyä, mutta luotto rakkolaastariin, teippeihin ja sisuun on vankkumaton.
Kun mökillä oli kovin lämmin ja tyyni, tuli sitten varustauduttua Kesängin huiputukseen täysin ala-arvoisesti. Pirunkurun yläpäässä oli vielä kaikki hyvin, mutta harjanteelle astuessa tuuli melkein vei mukanaan. Windstopperit olivat hyvässä tallessa mökillä, ja kylmä tuuli irvaili ohuelle pipolle ja hiihtotumpuille. Tämä oppitunti oli kuitenkin melkoinen - huippupäivää varten voi kantaa yhdeksän tuntia tavaraa vartin palelemisen ehkäisemistä varten... Päätös on kuitenkin selkeä: varusteiden riittämättömyys ei saa jäädä syyksi takaisin kääntymiseen. Jos voimat loppuvat, keli on mahdoton tai terveys heikko, niin sitten saa vuori jäädä valloittamatta.
Suunnon rannetietokoneen kanssa tuli myös leikiteltyä lähinnä hiihtoreissuilla. Korkeusmittari toi mukavaa virkistystä, kun tajusi usein olevansa plussametreillä lähtöpaikkaan verrattuna. Gps vaati melkoisesti aikaa aina paikallistaakseen itsensä, mutta toimi muuten hyvin. Reittitoimintoja ei tullut vielä käytettyä, ja patterit kuluvat kyllä turhan nopeasti. Jos akun lataaminen vuorella ei onnistu, tallennan tynnyrimajat reittipisteeksi ja pidän muuten gps:n manuaalisella tallennuksella. Näin saan aina etäisyyden ja suunnan lähtöpaikkaan ja patterit riittävät varmasti korkeusmittarin tarkasteluun patikoidessa. Itse asiassa tämä on todennäköisin vaihtoehto joka tapauksessa. Kellon sai erinomaisesti kiinnitettyä takin päälle lisärannekkeen avulla. Tällöin kello oli helposti käytettävissä jatkuvasti, eikä sen käyttäminen vaatinut varusteiden riisumista lainkaan.
Muuten matkajärjestelyt on hoidettu jo pitkälti valmiiksi. Viisumeita odotellaan, toivottavasti tulee hyväksyttynä takaisin viikon sisään...
20.2.2012
Viisumeita varttuessa
Sain tänään puhelun Venäjän Viisumikeskuksesta. Viisumeja ei kuulemma voida myöntää kiireen vuoksi kuin kolme kuukautta ennen matkaa. Passit kävivät hakemusten kanssa jo konsulaatissa, kunnes palauttivat ne takaisin Viisumikeskukselle käsittelemättöminä.
Lueskelinkin keskustelupalstoilta ennakkoon jotain tämäntapaista ja tiedustelin varta vasten etukäteen mahdollisia aikarajoja. "No silloin niitä ei ollut, nyt on. Siellä on kato niin kova kiire."
Eipä siinä sitten mitään, lähtöön on vielä 3,5 kuukautta...
Lueskelinkin keskustelupalstoilta ennakkoon jotain tämäntapaista ja tiedustelin varta vasten etukäteen mahdollisia aikarajoja. "No silloin niitä ei ollut, nyt on. Siellä on kato niin kova kiire."
Eipä siinä sitten mitään, lähtöön on vielä 3,5 kuukautta...
13.2.2012
Fantastic Four kasassa, kengät hukassa
Kesäkuu lähenee jatkuvasti, ja järjestelyjenkin suhteen on sitten joulukuun tapahtunut kaikenlaista. Merkittävin uutinen on varmastikin Hannun liittyminen rinkiin. Hiski on ansiokkaasti kasannut meille lähtijöitä ja nyt remmiin liittyi yksi maratoonari lisää. Itse otin uutisen kiitollisena vastaan, sillä nyt on taas yksi kestävyysurheilija lisää vetämässä mua kohti huippua!
Lukonmäkeä onkin jo meidän poppoon toimesta käyty tamppaamassa - toiset enemmän ja minä vähemmän. Kun kenkähankinta etenee, tulee varmaan ajettua uusia kenkiä sisään jossain mäissä.
Air Baltic vetäs vähän mattoa alta, kun ilmoitti siirtäneensä meidän paluulennon juhannusperjantaille. Parilla sähköpostilla, puhelulla ja sähköpostilla ongelma kuitenkin ratkesi siihen suuntaan, että paluu on jo keskiviikkona ja Moskovan stoppi lyhentyi yhteen vuorokauteen.
Tällä hetkellä viisumihakemukset ovat Hiskin yöpöydän laatikossa - lähipäivinä ehkä Venäjän Viisumikeskuksessa. Viisumikeskuksenkin kanssa on viestitelty ja soiteltu, puhelin tuntuu olevan selkeästi ongelmatilanteessa ylivoimainen vaihtoehto sähköpostiin verrattuna.
Kenkäkuviot ovat vielä avoinna - jos vaimo ei lukisi tätä blogia, kertoisin paljonko hyvät kengät oikeasti maksaa... Varpaan tai parin hintaa on hankala arvioida, mutta toki tossulle toivoisi sitten olevan käyttöä myös tulevaisuudessa. Todennäköisimmin valinta kohdistuu La Sportivan Baturaan tai Baruntseen...
Lukonmäkeä onkin jo meidän poppoon toimesta käyty tamppaamassa - toiset enemmän ja minä vähemmän. Kun kenkähankinta etenee, tulee varmaan ajettua uusia kenkiä sisään jossain mäissä.
Air Baltic vetäs vähän mattoa alta, kun ilmoitti siirtäneensä meidän paluulennon juhannusperjantaille. Parilla sähköpostilla, puhelulla ja sähköpostilla ongelma kuitenkin ratkesi siihen suuntaan, että paluu on jo keskiviikkona ja Moskovan stoppi lyhentyi yhteen vuorokauteen.
Tällä hetkellä viisumihakemukset ovat Hiskin yöpöydän laatikossa - lähipäivinä ehkä Venäjän Viisumikeskuksessa. Viisumikeskuksenkin kanssa on viestitelty ja soiteltu, puhelin tuntuu olevan selkeästi ongelmatilanteessa ylivoimainen vaihtoehto sähköpostiin verrattuna.
Kenkäkuviot ovat vielä avoinna - jos vaimo ei lukisi tätä blogia, kertoisin paljonko hyvät kengät oikeasti maksaa... Varpaan tai parin hintaa on hankala arvioida, mutta toki tossulle toivoisi sitten olevan käyttöä myös tulevaisuudessa. Todennäköisimmin valinta kohdistuu La Sportivan Baturaan tai Baruntseen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)