Huippupäivä!

Herätyskello soi ennen kahta ja aamupuurojen jälkeen oli lähtö. Reput oli pakattu edellisenä iltana.

Omassa repussani oli
aurinkorasvaa suoja 50
5 paria kemiallisia lämmittimiä,
6 energiapatukkaa,
200 g pähkinöitä,
termospullossa 7,5 dl urheilujuomaa ja
kahdessa muussa pullossa yhteensä noin litra vettä sekä
2 dl eväsmehu,
vessapaperia,
savetteja,
jäähakku ja
kännykkä.

Näistähän siis kannoin käyttämättömänä kaikki lämmittimet, 4 energiapatukkaa, 200 g pähkinöitä, jäätyneet juomavedet, eväsmehun ja vessapaperin.

Päällä oli kerrasto, windtopper-housu ja goretex-housu, lämmin fleece, kuoritakki, kolmet sukat (Juholta lainatut kengät oli kokoa 43), vaelluskengät, overbootsit, jääraudat, untuvatakki, buff, pipo ja windstopper-hanskat ja päällystukkaset. Ja kädessä sauvat. Näistä tunnin kävelyn jälkeen ainoastaan untuvatakki päätyi reppuun. Muita tosin ei enää laskeutuessa jaksanut poistaa päältään, kun oli väsy ja reppukin tuntui täydeltä.

Kolmelta noustiin lumikissan kyytiin kohti Pastukhovin kiviä 4 700 m. Lyhyt aikaikkuna huippusään suhteen ja Samulin sairastelu sai meidät keskittymään äärimmäisen tehokkaaseen ajankäyttöön. Klo 3.40 aloitettiin patikointi otsalamppujen valossa kirkkaan tähtitaivaan alla.

Oppaamme Anna veti reipasta tahtia ja Samuli tuli kakkosoppaan kanssa perässä. Anna sai kiinni reilut puolituntia ennen meitä huiputusyritykselle lähteneen venäläisporukan. Olimme kuulemma saavuttaneet satulan (5 300 m) nopeammin kuin mikään muu hänen ryhmänsä.

Oma akklimatisaatio oli sujunut erinomaisesti, eikä vauhti tuntunut mitenkään vauhdikkaalta. Hiski taas kertoi, että mentiin rajoilla. Kovasta kunnostaan huolimatta Hiski taas ei ollut täydessä tikissä ohuessa ilmassa. Monet luulee, että kova kunto edesauttaa merkittävästi akklimatisaatiota. Ei auta.

Satulalta matka jatkui jyrkkää nousua, jossa jäähakuillekin tuli käyttöä. Jäähakku vasemmassa ja sauva oikeassa kädessä kiivettiin kohti huippua. Anna laittoi lopussa minut polunavaajaksi, mikä tehosti omaa keskittymistä hapettomuudesta huolimatta. Jyrkänteen hapotuksen jälkeen lähdettiin vastentahtoisesti horjumaan loivaa rinnettä kohti huippua. Edellinen rinne oli vienyt voimat kaikilta, myös Kilin ja Mt Blancin valloittaneelta Robilta.

Huippu sitten tuli ja meni. Jotain kuvia otettiin, mutta sää oli kuulemma muuttumassa ja piti lähteä äkkiä alas. Aivot ei ehkä saaneet tarpeeksi happea, kun tosta ei muista kovinkaan paljoa. Halailtiin kaikkien kanssa ja ehkä katsottiin maisemia.

Huippu oli vasta puolimatkassa, kotiinkin piti vielä päästä. Ja se matka osoittautui todella pitkäksi. Matkalla kohtasimme Samulin, joka oli puolikuntoisena edennyt verkkaisesti aina 5 300 m asti! Siinä vaiheessa oli kuitenkin aika kääntyä takaisin. Lopulta yhden pintaan saavuimme takaisin tynnyreille. Ruoka ja juoma eivät olleet oikein maistuneet päivän aikana, eikä lounaskaan uponnut totuttuun tyyliin. Pienoinen myhäily Euroopan korkeimman huipun saavuttamisesta toimi vastapainona heikotukselle ja pahalle ololle.

Ajatuksia ja vertauksia vuorenvalloituksen ja elämän suhteesta on varmasti vielä tulossa, kun koko seikkailuun on saanut hieman etäisyyttä. Tässä vaiheessa iloitsen omasta onnistumisesta vuoren ja reissujärjestelyjen suhteen ja toivoisin olevani kotona mahdollisimman pian. Varapäiville piti jättää aikaa, joten kotona ollaan vasta keskiviikkona..

Oheinen kuva on otettu huipulta, aurinkorasvaa jo lähes riittävästi. :)