Retkikunnan koko putoaa kolmeen henkeen, kun Hannu joutuu loukkaantuneena jättämään reissun väliin. Varjo mahdollisesta perumisesta on leijunut kuukauden päivät Elbruksen yllä, eikä toivotusta ihmeparantumisesta ole ilmaantunut merkkejä. Niinpä tässä vaiheessa oli aika puhaltaa pilliin ja jättäytyä tältä seikkailulta. Toisaalta Suomi on kyllä joskus voittanut euroviisut ja myös lätkän MM-kultaa, joten käsite mahdoton on kuulemma poistettu uusista sanakirjoista.
Toinen pientä alakuloa aiheuttanut tekijä oli jonkun jenkin blogista bongattu suomalaiskuolema Elbruksen rinteillä. Blogitiedon mukaan joku suomalainen olisi laskenut suksilla huipulta, kaatunut ja menehtynyt. Tiedustelin asiaa Pilgrimiltä: heidän tietojensa mukaan pari päivää sitten joku oli saanut sydänkohtauksen lasketellessaan alas huipulta satulaa pitkin. Heillä ei ollut tietoa kansallisuudesta, mutta epäilivät kyseessä olevan sama henkilö.
Vaikka kyseessä ei näytä olevan varsinainen kiipeilyyn liittyvä onnettomuus, on vuoren vaarat hyvä pitää mielessä jatkuvasti. Elbrus on kuolemantilastoissa yksi maailman vaarallisimmista vuorista. Ilmeisestikin se houkuttelee ylimielisiä aloittelijoita juuri helppoutensa vuoksi - siellä ei vaadita teknistä kiipeilyä. Perusreitit ovat turvallisia, mutta railot saattavat yllättää merkattujen reittien ulkopuolella. Myrskyssä ja lumipyryssä eksyminen saattaa näin ollen koitua kohtalokkaaksi.
Turvallisuuden kanssa ei ole ongelmia, kun ei hölmöile. Me ei todellakaan lähdetä sooloilemaan reittien ulkopuolelle, uhmata heikkoja sääolosuhteita tai tehdä muutenkaan mitään todella typerää. Me ollaan aloittelijoita ja oppipoikia, kävellään oppaan jalanjäljissä ja kartutetaan hiljakseen omaa tietotaitoa. Jos kaikki sitten menee nappiin, niin ei ne vuoret tästä maailmasta lopu.
22.5.2012
20.5.2012
Viimeistelytreeniä Etnalla
Helatorstain jälkeinen vapaapäivä tarjosi mahdollisuuden pikkulomaan vielä keväällä, joten pohdittiin kotona vaihtoehtoja. Ryanair lentää suoraan Tampereelta Trapaniin Sisiliaan, joten päädyttiin edulliseen ja helppoon reissuun. Itseä houkutteli monikin mahdollisuus, mutta Etna oli näistä selkeästi kirkkaimpana mielessä. Torstaina sitten Etnalle päästiinkin, ja siitä tarkka kuvaus tässä kirjoituksessa. Lisäsin twitter-viestit ja valokuvia tekstin sekaan. Mukavia lukuhetkiä!
Lonely Planet kertoi perustiedot, ja niiden varassa ajettiin Rifugio Sapienzaan (1 900 m). Autoa pysäköidessä huomattiin, että hissi ei ole käytössä. Johtopäätös oli selkeä: tuulee. Mentiin ala-asemalle, josta Tiina osti bussimatkan seuraavalle näköalapaikalle (2 500 m). Bussilla pääsisi myös 2 920 metriin, mutta huipulla tuuli kuulemma 100 km/h, joten bussista ei pääsisi ulos kuin pikaisia kuvia varten. Lähdin itse kävelemään laskettelurinnettä ylöspäin. Pienet laavakivet narskuivat kenkien alla ja välillä lumikenttiä ylittäessä kuuli, kuinka lumi sulaa jatkuvasti mustien kivien alla. Pidin aika reipasta tahtia ja tähtäsin kohti hissin yläasemaa.
Kun jatkoin matkaa, totesin taukopaikan ja kahvion olevan pienen kumpareen takana! Adrenaliini velloi vielä kehossa ja mielikin työsti vielä edellisen 15 minuutin tapahtumia. Kännykkää kaivellessa totesin, että Tiina on juuri päässyt bussiin. Olin siis juossut rinteen ylös melkoista vauhtia!
Muutamat tovit katseltiin maisemia ja otettiin kuvia tuulessa. Sanoin yrittäväni vielä ainakin bussin päätepysäkille. Tällä kertaa päätin välttää paljaita rinteitä ja pysyttäydyin bussiuralla. Valinta oli ilmeisen onnistunut, sillä nousu eteni taas vauhdikkaasti. Laavamurska piiskasi aurinkolaseja ja kasvoja aina tuulenpuuskan yltyessä. Hengittäminen oli hetkittäin hankalaa tuulen takia, mutta tyynemmät jaksot palauttivat aina itseluottamuksen.
Katselin erinäisiä huippuja ympärillä ja seurasin korkeuden saavuttamista korkeusmittarista. Huippu toisensa jälkeen jäi alapuolelle ja matka jatkui yhä reippaasti. Pettymys kohtasi sitten bussin yläpysäkillä, koska sitä ei saanutkaan ohittaa ilman oppaita. Etnan huipulle oli korkeuseroa vielä 400 m ja voimiakin oli vielä jäljellä. Lonely Planet ei kertonut tuosta kiellosta, mikä harmitti hieman. Toisaalta en olisi maksanut mansikoita opastetusta reissusta kuitenkaan. Kun en halunnut hölmöillä, käännyin kiltisti hitusen alempana olevaa kraateria, joka syntyi vuoden 2002-2003 purkauksissa.
Takana oleva rinne suojasi tuulelta ja sivupolku tuntui täysin harmittomalta. Kun lähestyin kraaterin reunaa, tuuli hyökkäsi takaa aiempaa hurjemmalla voimalla. Pysähdyin ja siirsin painopistettä alemmaksi. Harkitsin etenemisen ja perääntymisen välillä. Päädyin perääntymään 10 metriä rinteen suojaan. Kolmannella kerralla tuuli oli kevyempi, joten ylitin kraaterin reunan ja sukelsin kraaterin pohjan poikki kulkevalle polulle. Vastakkaisella reunalla oli sama tilanne: mieli halusi jatkaa, mutta keho ei totellut. Niinpä päätin lähteä takaisin kotia kohti ja luopua kraaterin kiertämisestä.
Voimakas myötätuuli takanani ja pitkä alamäki edessäni juoksin takaisin kohti lähtipistettä. Tsekit tulivat vastaan vartin juoksemisen jälkeen: olivat sittenkin päättäneet jatkaa kahviolta ylöspäin ja pohtivat, jaksavatko enää ylöspäin. Paljaalla rinteellä eteneminen vastatuuleen ja ylämäkeen näytti äärimmäisen työläältä, joten epäilenpä ryhmän kääntyneen takaisin. Kiittelin mielessäni omaa reittivalintaa bussilinjaa pitkin.
Jatkoin alaspäin reipasta tahtia, ettei tarvitsisi väsyneenä ja nälkäisenä kohdata väsynyttä, nälkäistä ja kiukkuista vaimoa ala-asemalla! Ohitin kahvion ja naureskelin sitä takin pukemista kahvion nurkalla värjötellessä. Juoksin osin oikopolkuja ja osin ajotietä. Pysähdyin kerran vähentämään varustusta, kun aurinko porotti edelleen ja tuuli lakkasi. Tiina oli juuri palannut lähikraaterin kiertolenkiltä, joten söimme hieman evästä ja jatkoimme kohti uusia seikkailuja.
Varustus reissun alussa vaellushousut ja pitkähihainen tekninen paita. Repussa oli pitkähihainen puuvillapaita ja hupullinen kuoritakki, windstopper-hanskat ja buff. Alkumatkasta lisäsin hanskat ja tuulen kohdattuani kuoritakin. Kahviossa päätin vetää kaiken mahdollisen päälle, koska tuuli pudotti ilman suhteellista lämpötilaa merkittävästi. Vettä nautin ensimmäisen tunnin aikana 4 dl ja kahviossa eväspitsan kanssa yhden desin. Loppunousun aikana meni vielä 1,5 dl ja laskeutuessa 0,5 dl. Ala-asemalla totesin, että juominen on jäänyt hieman vähälle, mutta matkan varrella en siihen kiinnittänyt lainkaan huomiota. Arvioin ennakkoon kuluttavani litran nestettä, mutta pakkasin reppuun 2,5 litraa. Juoman tarpeen vähäisyyden osasyynä varmaan se, että pian kahvion jälkeen tuli jo hätä, enkä uskaltanut bussireitillä pysähtyä tien varteen ja toisaalta tuulessa pissaaminen ei tuntunut houkuttelevalta sekään.
Kameran kiinnitin repun hihnaan, jolloin kamera oli koko ajan helposti käsillä. Näin kuvien ottamisen kynnys on matala. Alamäkijuoksussa kamera heilui sen verran, että kylkiluu oli ala-asemalla hellänä. En ollut siihenkään kiinnittänyt juurikaan huomiota, kun keskittyminen oli tärkeämmissä asioissa. Muutenkin keho tuntui kestävän rasituksen kiltisti. Seuraavana yönä ja seuraavina päivinä sitten totesin, että melkoinen kuormitus tuli kuitenkin. Etenkin etureidet olivat aivan jumissa tunnin alamäkikipityksestä.
Elbrusta varten tämä toimi ihan hyvänä treeninä. Merkittävin tekijä on ehkä itseluottamuksen kasvaminen. 1) Tuhannen metrin pikanousu muutamassa tunnissa sujui suuremmitta ongelmitta ja lasku samoin. 2) Tuuli ja epävarmuus eivät saaneet valtaa, vaan kykenin asettamaan olosuhteet oikeaan mittakaavaan. 3) Järki voitti uhkarohkeuden, mistä osoituksena kieltojen totteleminen ja varovaisuus kraaterin reunalla.
Elimistön sopeutuminen ohueen ilmaan tulee olemaan Elbruksella kriittinen tekijä, ja sitä ei täällä vielä testattu. Sen aika tulee pian, enää pari viikkoa!
 |
| Etna Sud |
Lonely Planet kertoi perustiedot, ja niiden varassa ajettiin Rifugio Sapienzaan (1 900 m). Autoa pysäköidessä huomattiin, että hissi ei ole käytössä. Johtopäätös oli selkeä: tuulee. Mentiin ala-asemalle, josta Tiina osti bussimatkan seuraavalle näköalapaikalle (2 500 m). Bussilla pääsisi myös 2 920 metriin, mutta huipulla tuuli kuulemma 100 km/h, joten bussista ei pääsisi ulos kuin pikaisia kuvia varten. Lähdin itse kävelemään laskettelurinnettä ylöspäin. Pienet laavakivet narskuivat kenkien alla ja välillä lumikenttiä ylittäessä kuuli, kuinka lumi sulaa jatkuvasti mustien kivien alla. Pidin aika reipasta tahtia ja tähtäsin kohti hissin yläasemaa.
11.35
Päivän nousuannos toistaiseksi 1500 m ratin takana. Huipulla tuulee kuulemma niin paljon, että sinne ei tänään pääse. :(
11.55
2150 m. Kaivoin hanskat repusta. Laavakivi rouskuu jalkojen alla.
Lämpötila oli lähtiessä +14, mutta jo alkumatkassa lisäsin windstopper-sormikkaat. Taukopaikkaa lähestyessä kohtasin kolme tsekkiä, jotka ohitin paremmalla reittivalinnalla rinteen reunassa. Kun olin jyrkänteen yläpäässä, alkoi jumalaton tuuli. Pelkäsin pyöriväni hetken päästä jyrkännettä alaspäin, joten kiiruhdin läheiseen puuhökkeliin. Siellä totesin, että se ei pidä tuulta juurikaan. Kaivoin kuoritakkia repusta huolellisesti, koska otteen irtoamisen seurauksena takki katoisi nopeammin kuin vappupallo pikkulapselta.
 |
| Kohtasin ja ohitin kolme tsekkiä alkumatkasta. |
12.29
2500 m. TUULEE!!!
Kun jatkoin matkaa, totesin taukopaikan ja kahvion olevan pienen kumpareen takana! Adrenaliini velloi vielä kehossa ja mielikin työsti vielä edellisen 15 minuutin tapahtumia. Kännykkää kaivellessa totesin, että Tiina on juuri päässyt bussiin. Olin siis juossut rinteen ylös melkoista vauhtia!
12.44
2500 m. Jätin Tiinan bussijonoon lähtiessäni patikoimaan. Nyt odotan sitä kahviossa. Kävelen olisit jo perillä!
Muutamat tovit katseltiin maisemia ja otettiin kuvia tuulessa. Sanoin yrittäväni vielä ainakin bussin päätepysäkille. Tällä kertaa päätin välttää paljaita rinteitä ja pysyttäydyin bussiuralla. Valinta oli ilmeisen onnistunut, sillä nousu eteni taas vauhdikkaasti. Laavamurska piiskasi aurinkolaseja ja kasvoja aina tuulenpuuskan yltyessä. Hengittäminen oli hetkittäin hankalaa tuulen takia, mutta tyynemmät jaksot palauttivat aina itseluottamuksen.
 |
| Autoreitti oli suojaisa ja nopea vaihtoehto. |
Katselin erinäisiä huippuja ympärillä ja seurasin korkeuden saavuttamista korkeusmittarista. Huippu toisensa jälkeen jäi alapuolelle ja matka jatkui yhä reippaasti. Pettymys kohtasi sitten bussin yläpysäkillä, koska sitä ei saanutkaan ohittaa ilman oppaita. Etnan huipulle oli korkeuseroa vielä 400 m ja voimiakin oli vielä jäljellä. Lonely Planet ei kertonut tuosta kiellosta, mikä harmitti hieman. Toisaalta en olisi maksanut mansikoita opastetusta reissusta kuitenkaan. Kun en halunnut hölmöillä, käännyin kiltisti hitusen alempana olevaa kraateria, joka syntyi vuoden 2002-2003 purkauksissa.
 |
| Suunto oli iskussa koko reissun! |
14.44
2920 m. Ylemmäs ei saa mennä ilman opasta. Lähikraaterissa tuulee jumalattomasti. Lasku alkaa!
 |
| Maisemat oli toki huikeita, ja tuokin töppyrä näytti valtaisalta vuorelta vielä aamupäivällä! |
15.36
Juoksin alas vuorelta. Turhan kevyessä kunnossa, kun uhkaa tuuli viedä mennessään. Hieno päiväreippailu!
Varustus reissun alussa vaellushousut ja pitkähihainen tekninen paita. Repussa oli pitkähihainen puuvillapaita ja hupullinen kuoritakki, windstopper-hanskat ja buff. Alkumatkasta lisäsin hanskat ja tuulen kohdattuani kuoritakin. Kahviossa päätin vetää kaiken mahdollisen päälle, koska tuuli pudotti ilman suhteellista lämpötilaa merkittävästi. Vettä nautin ensimmäisen tunnin aikana 4 dl ja kahviossa eväspitsan kanssa yhden desin. Loppunousun aikana meni vielä 1,5 dl ja laskeutuessa 0,5 dl. Ala-asemalla totesin, että juominen on jäänyt hieman vähälle, mutta matkan varrella en siihen kiinnittänyt lainkaan huomiota. Arvioin ennakkoon kuluttavani litran nestettä, mutta pakkasin reppuun 2,5 litraa. Juoman tarpeen vähäisyyden osasyynä varmaan se, että pian kahvion jälkeen tuli jo hätä, enkä uskaltanut bussireitillä pysähtyä tien varteen ja toisaalta tuulessa pissaaminen ei tuntunut houkuttelevalta sekään.
 |
| Intoa ja menohalua riitti! |
Kameran kiinnitin repun hihnaan, jolloin kamera oli koko ajan helposti käsillä. Näin kuvien ottamisen kynnys on matala. Alamäkijuoksussa kamera heilui sen verran, että kylkiluu oli ala-asemalla hellänä. En ollut siihenkään kiinnittänyt juurikaan huomiota, kun keskittyminen oli tärkeämmissä asioissa. Muutenkin keho tuntui kestävän rasituksen kiltisti. Seuraavana yönä ja seuraavina päivinä sitten totesin, että melkoinen kuormitus tuli kuitenkin. Etenkin etureidet olivat aivan jumissa tunnin alamäkikipityksestä.
21.17
Silmät vieläkin puolillaan vulkaanista tuhkaa/hiekkaa, jalat huutaa hoosiannaa ja mieli hallelujaa!
Elbrusta varten tämä toimi ihan hyvänä treeninä. Merkittävin tekijä on ehkä itseluottamuksen kasvaminen. 1) Tuhannen metrin pikanousu muutamassa tunnissa sujui suuremmitta ongelmitta ja lasku samoin. 2) Tuuli ja epävarmuus eivät saaneet valtaa, vaan kykenin asettamaan olosuhteet oikeaan mittakaavaan. 3) Järki voitti uhkarohkeuden, mistä osoituksena kieltojen totteleminen ja varovaisuus kraaterin reunalla.
Elimistön sopeutuminen ohueen ilmaan tulee olemaan Elbruksella kriittinen tekijä, ja sitä ei täällä vielä testattu. Sen aika tulee pian, enää pari viikkoa!
7.5.2012
Koskahan jaksais pakata?
Syksyllä selailin ensimmäistä kertaa matkanjärjestäjän varustelistaa ja totesin, ettei merkittäviä hankintoja tarvitse tehdä. Sittemmin listaa on tullut silmäiltyä silloin tällöin, mutta kenkäkuvion selkiydyttyä lista on jäänyt unholaan. Nyt reissuun on reilu kuukausi, ja olen pikkuhiljaa alkanut siirtää reissukamoja jo yhteen paikkaan...
Treenipakkaaminen olisi joka tapauksessa tarpeen ja osaan jo ennakoida, miten se tapahtuu:
- listan tulostaminen (helpompaa kuin etsiä aiemmin tulostettu lista)
- jumalaton säntäily eri puolille asuntoa (linkkaria etsiessä muistaa, että otsalamppuhan on siellä, mistä äsken etsin vaellussukkia, joten hakee otsalampun, mutta jättää sen hetkeksi pöydälle nähdessään minigrip-pussit jne.)
- tavaroiden kokoaminen lattialle
- järkytys (suuri osa tavarasta hukassa tai muuten vain tarkoitukseen sopimattomia)
- puuttuvien tavaroiden listaus
- sullominen (älykästä pakkausjärjestelyä kaihtaen)
- intoilu (rinkka selässä ympäri taloa)
- punnitseminen
- väsähtäminen (rinkan jättäminen pakattuna lattialle lojumaan)
+10. huippurepun valinta (todennäköisimmin uusin reppuhankinta)
+11. huippukamojen sullominen huippureppuun
+12. intoilu
+13. punnitseminen
+14. väsähtäminen
Lopputuloksena tavarat leviävät ympäri taloa tai ainakin yhtä huonetta aivan varmasti. Jätin kirjaamatta asennusoluiden hankkimisen ja nauttimisen, ettei meidän urheilullisuudesta saisi väärää kuvaa. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)